Työkyvyn tukeminen on yksi työelämän laadun ykköstekijöistä. Tämä on ymmärretty tamperelaisessa Treili Oy:ssä, mikä todennäköisesti pelasti työntekijä Ullan hengen. Kattava yksityinen vakuutus ja hyvinvointiturva ovat lyhentäneet Treilissä sairauslomia sekä turvanneet henkilökunnan terveyttä ja työkykyä.
46-vuotias tamperelainen Ulla toimii ohjaajana Treilin tukiasumisen yksikössä, joka on tarkoitettu ikääntyville mielenterveyspalveluiden käyttäjille. Reilu vuosi sitten 46-vuotias Ulla soitti Fenniahoitajalle varatakseen lääkäriajan huimauksen takia.
– Koin, että yksityisellä vastaanotolla oireeni otettiin heti tosissaan. Pihlajalinnan lääkäri lähetti minut siltä istumalta Tampereen yliopistollisen sairaalan neurologian poliklinikalle. Pään kuvasta löytyi aivovaltimon pullistuma eli aneurysma, joka leikattiin. Ilman nopeaa avunsaantia olisin saattanut saada aivoverenvuodon. Vakuutuksen ansiosta olin töistä pois vain viisi päivää, Ulla kertoo.
– Työkyvyn tukeminen on yksi työelämän laadun ykköstekijöistä. Toki vakuuttamisella on iso hintalappu, mutta niin on myös pitkittyneillä sairauslomilla, alentuneella työkyvyllä ja työkyvyttömyydelläkin. Väitän, että työhyvinvointi on yrityksen merkittävin tuotantotekijä ja taloudellisen menestymisen mittari, Treilin toimitusjohtaja Leena Lehtonen sanoo.
Vakuutus sitouttaa ja lyhentää poissaoloja
Treilillä työntekijä pääsee tarvittaessa lääkärille itselleen sopivana ajankohtana. Sairaudet ja erikoislääkärin tarve tunnistetaan ajoissa, ja tutkimuksiin sekä hoitoon pääsee jonottamatta. Tämän mahdollistavat Pihlajalinnan työterveys ja Fennian Hyvinvointiturva-palvelu.
– Työkyvyttömyyskustannuksia pystytään parhaiten hallitsemaan hyvällä työkykyjohtamisella. Hyvinvoiva henkilöstö on tuottavampaa ja kun Treilin oma liiketoiminta menestyy, heidän asiakkaansa saavat parempia palveluita, sanoo Pihlajalinnan asiakkuuspäällikkö Heidi Lehtonen.
– Lisäksi jo 10–15 % lasku keskipitkissä ja pitkissä sairauslomissa voi myös tuoda 50 työntekijän työpaikassa vuositasolla jo kymmenien tuhansien euron säästön, toteaa Jarno Jokinen, Fennian asiakaspäällikkö.
Pihlajalinnan ja Fennian kanssa yhteistyössä toteutettu hyvinvointiturva ja ryhmävakuutus korvaavat myös ennen vakuutuksen alkamista todetun sairauden tai tapaturman hoitokuluja.
– Yksityishenkilönä en saisi vastaavaa vakuutusta, ja julkisen puolen jonoissa hoitoketju olisi taatusti venynyt. Sain ennen leikkausta myös suunhoitoa hammassairauteni vuoksi. Lisäksi sain keskusteluapua, kun henkinen taakka kasvoi liian suureksi. Pienipalkkaisella sote-alalla vakuutus on ihan käsittämätön etu, jonka koen palkan lisänä, Ulla kiittää.
Sote-ala tarvitsee jokaisen työntekijän
Sote-ala ja koko yhteiskunta kärsivät tällä hetkellä hoitajapulasta. Työkykyä tukevat palvelut ovat merkittävä henkilöstöetu. Treilin tarjoama kattava hyvinvointiturva on kuitenkin sote-alalla harvinaisuus.
– Työkyvyttömyyden kustannuksiin on vaikutettava kaikin mahdollisin keinoin. Avun oikea-aikaisuus on tärkeää niin yhteiskunnan ja työnantajien varojen kuin sote-alan henkilöstön riittävyyden kannalta, sanoo Heidi Lehtonen.
Samaa mieltä on myös Treilin henkilökunta. Kerran vuodessa toteuttavan kyselyn mukaan hyvinvointiturvaan ollaan erittäin tyytyväisiä. 93 % vastaajista antoi viime kerralla arvosanaksi 8, 9 tai 10 asteikon ollessa 1–10.
– Sote-sektorilla tehdään kuormittavaa ja arvokasta työtä. Treilin tarjoama vakuutus on osoitus siitä, että he arvostavat henkilökuntansa työkykyä ja työhyvinvointia. Veroton etuus ja helppo yhteydenotto avun saamiseksi palkitsevat nimenomaan yrityksen tärkeintä voimavaraa eli työntekijää, Jarno Jokinen toteaa.
Työkykyyn panostaminen tukee työelämän laatua
Ulla vertaa edellistä vuottaan huonoon B-luokan elokuvaan. Aneurysman lisäksi hän sairastui juuri ennen leikkausta koronaan. Vuoteen mahtuivat myös silmästä irronnut lasiainen, hoitajien lakko ja muun muassa läheisen kuolema. Yksinhuoltajalle pitkät hoitojonot ja sairauslomat olisivat olleet katastrofi. Ullan tarinalla oli onneksi onnellinen loppu.
– Olen joka kerta saanut tarvittavan avun nopeasti yhdellä puhelinsoitolla. Kaikki ansaitsevat hyvän hoidon silloin kun sitä tarvitaan. Siinä voittavat niin työntekijä, työnantaja kuin koko yhteiskunta, Ulla sanoo.
Leena Lehtosen mukaan vakuutus on esimerkki siitä, miten arvot tulevat todeksi vasta teoissa. Työnantajana hän näkee vakuutukselle kolme perustetta.
– Ensinnäkin työkykyyn ja -terveyteen panostaminen tukee olennaisesti työelämän laatua ja menestyvää liiketoimintaa. Toisekseen vakuutus on kilpailuetu rekrytoinnissa. E-passi ja ilmainen kahvi ovat lähes kaikilla, mutta vakuutus on harvinaisuus. Kolmannekseen vakuutus on osoitus työnantajan vilpittömästä tahtotilasta. Visiomme on, että meillä kaikki voivat hyvin.
Ullan sukunimeä ei kerrota tekstissä hänen yksityisyytensä suojelemiseksi.
Haastattelut ja lisätiedot:
Toimitusjohtaja Leena Lehtonen, Treili Oy, p. 040 704 4280, leena.lehtonen@treili.fi
Treili Oy on suomalainen, säätiöpohjainen sosiaalialan pioneeri, joka tarjoaa mielenterveyspalveluita, ikäihmisten palveluita ja perhepalveluita. Meidät on aina tunnettu kantaaottavana muutoksen mahdollistajana ja totuttujen tapojen tuulettajana. Esimerkiksi muistisairaiden hoidossa olemme toimineet edelläkävijänä kodikkaiden asumispalveluiden perustamisessa. Treilin omistaa Sopimusvuorisäätiö.
Lue lisää Treilin tavoista huolehtia henkilöstön hyvinvoinnista: